Digiopettajan havaintoja

Ilta-Sanomien loistava artikkeli , jossa pähkinänkuoressa kerrotaan yleisimmistä turistihuijauksista toi mieleeni omia muistoja turistihuijauksista, joista päätän avautua tällä kertaa, jotta ehkä jonkin lukijan (tai itseni) lompakon kevenemisen todennäköisyyttä pienennetään.  Suomen olosuhteissa huijaukset ovat yleensä varsin lieviä. Joskus jokunen saattaa pyytää muutamaa euroa bussilippuun, lihapiirakkaan tai muuhun vastaavaan, mutta kaikki tietänevät tämän retoriikan, Alkon tuotteisiin ne todennäköisesti menevät, ellei laittomiin päihteisiin. Tosin joskus Alkon tuotteita vastaan voi ihminen saada myös vaikka yösijan kaveriltaan, jolloin pyyntö lienee ihan maltillinen. Esimerkiksi Pariisin mittakaavassa huijaukset ovat huomattavasti vaarallisempia ja organisoituneen huijausjengin järjestämiä. Tosin täytyy muistaa, että huijauksen alimmalla portaalla ovat usein haavoittuvassa asemassa olevat ihmiset, kuten marokkolaiset siirtotyöläiset. Miten sitten tavallinen kerjääminen? Pariisissa

Kunnon kaupunkisurvivalisti käy tietysti kaupunkilomalla Suomessa kohottaakseen paikallistuntemustaan ja ajotaitoaan sekä samalla tietysti nauttimassa liikunnallisista iloista eri puolilla Suomea.  Tällä kertaa samanhenkisen naisystäväni kanssa päätimme lähteä Suomen kaakkoisrannikolle, ihan vain siitä syystä, että emme ole koskaan ennen käyneet Kotka-Hamina-Loviisa-akselilla.  Näistä paikoista ehdottomaksi ykköskaupungiksi turistille valikoitui Kotka . Kotka on 50 000 asukkaan koollaan merkittävä Kymeenlaakson keskus. Todennäköisesti M erikeskus Vellamo kiinnostaa suurinta osaa ihmisistä: siellä on vaihtuvia näyttelyitä historiallisista aiheista. Kuva 1 . Merikeskus Vellamon sisäänkäynti.Taustalla historiallinen Majakkalaiva, myös avoinna vieraille. Pompeiji-näyttely olikin yksi vetonaula mikä meidät sinne houkutti. Lisäksi tietysti saimme nauttia merimuseon ja Kymenlaakson maakuntamuseon anneista. Lisälipulla pääsee tutustumaan majakkalaivaan ja jäänmurtaja Tarmoon , joita suosittel

 Tänään kävi pelottavalla tavalla toteen pahin painajaiseni: potkulautailulenkillä kännykkäni katosi kokonaan. Voitte kuvitella sen pelottavan tilanteen, kun kaupassa tongin reppuni perin pohjin ja totesin, ettei se ole siellä.  Kiirehdin mitä pikimmin kotiin, jossa tyhjensin repun viimeistä tavaraa myöten ja varmistuin asiasta. Salamana myös soitin puhelimeen: puhelin kyllä hälytti, mutta kukaan ei vastannut siihen. Seuraavaksi muistelin, missä olin viimeksi käyttänyt puhelinta: varmistin viimeiset Facebook-julkaisut kolmen kilometrin päässä olevalla puistonpenkillä, missä pidin lepotaukoa. Puhelimen oli pakko siis olla jossakin puiston penkin ja nykyisen sijaintini välillä, todennäköisimmin puiston penkillä.  Siispä pyörän selkään, ja kymmenen minuutin jälkeen näin puhelimeni penkillä, jossa joku ystävällinen ohikulkija oli jopa sijoittanut sen siististi penkin laitaan.  Tämä episodi kuitenkin jätti miettimään, mitä kaikkea riesaa kännykän katoamisesta on, ja miten siitä selviäisin.

Joitakin huomioita retkiruoan tekemisestä Kuten olen jo jossakin aikaisemmassa kirjoituksessa todennut, rusinat, leivät ja suklaapatukat riittävät hyvin parin päivän rankkaankin vaellukseen, mutta tämän jälkeen keho alkaa huutaa oikeaa, lämmintä ruokaa. Ilmeisesti välipalaruoka sisältää kyllä hiilihydraatteja, mutta ei niinkään proteiineja tai rasvoja, jotka kumminkin ovat pidemmän päälle elintärkeitä ihmiselle. Jos ei siis halua ihan zombiena vaeltaa, kannattaa oikeastaan alusta asti tehdä itselleen kunnon aterioita.  Tämän lisäksi lämpimässä ruoassa on se etu, että erämaassa yleensä kesä-heinäkuun ulkopuolella tarvitsee aina ylimääräistä lämmikettä, jo pelkkä kuuma tee tai kahvi tekee useimmiten hyvää- toki suosittelen erämaassa myös lisäämään siihen sokeria, sillä ylimääräinen energia on siellä aina tarpeen. Vaellusretkellä ei pääse lihomaan.  Ruoan lämmityslaitteet Nestemäisiä polttoaineita käyttävät keittimet ovat yleisiä eräretkillä. Niillä ruoan teko onnistuu pääsääntöisesti hyv

Polkupyöräily kuuluu kesään. Nyrkkisääntönä voidaan pitää, että normaalikuntoiselle, myös pyöräilyä harrastamattomalle ihmiselle, alle 5 km matkat eivät käytännössä valmistautumista vaadi, 10 kilometrin matkat kertarykäyksinä ovat ihan arkipäivää ja vasta 30 kilometristä eteenpäin pyörämatkoja on fiksua alkaa suunnitella. Toki pyörämatkat voivat olla vaikka monen päivän mittaisia ja yli satakilometrisiin matkoihin ylettyviä. Pyörän kunto on toki tärkeässä roolissa. Laatua saa tavallisesti rahalla, mutta poikkeuksia on suuntaan ja toiseen. Itse olen havainnut halvatkin suomalaiset kaupunkipyörät hyviksi, jos matkanteolla ei ole kiire, listan kärjessä on  Helkaman Oiva-pyörä sekä Isojopo, kummatkin saa noin 600-800 eurolla. Vaihteet ovat toki kilpapyöräilijälle ehdoton lisä, mutta vaihteettomalla pyörälläkin matka taittuu mukavasti.   Toinen aivan yhtä tärkeä asia on satulan mukavuus, joka lienee yksilöllistä. Ainakin itse kärsin istua huomattavasti kauemmin tavallisen kaupunkifillarin l

 Blogin aihe karkaa yhä kauemmaksi digiratkaisuista, mutta luulen että viimeistään syksyn myötä palataan takaisin nörtteilemään 😄 Tänään kävin aloittelemassa rullaluistelukauden. Rullaluistimeni ovat jo viisi kesää vanhat ja kesäisin aktiviivinen käyttö vaihtelee. Joskus menin niillä lähes joka päivä upean lenkin, joskus ne ovat jääneet kokonaan hyllylle.  Yritin lähteä tänäänkin potkulautailemaan, mutta yllättäen lihakset sanoivat täyden stopin tämän aktiviteetin kohdalla. Sen sijaan rullaluisteluissa käytetään eri lihaksia, joissa vielä virtaa riitti. Urheilulajien vaihtelevuus on siis tärkeää- voi olla, että olet uuvuttanut tietyt lihasryhmäsi, mutta ehkä toisissa lihasryhmissä vielä virtaa riittää.  Rullaluistimia on erilaisia. Neljän renkaan malli (neljä rengasta peräkkäin) on hyvä peruskäyttäjälle, haastavassa maastossa etenevälle ja kokeneemmalle rullailijalle suositellaan kolmen renkaan mallia. Lisäksi kolmen renkaan rullaluistimella pääsee nopeampaa, mutta tasapainon ylläpito

 Jotenkin kesällä nörtteily - myös virtuaalilasien avulla tapahtuva liikunnallinen nörtteily- on menettänyt hohtoaan ja tilalle on tullut potkupyöräily tai potkulautailu, miten sitä kukin sanookin. Eikä siis nykyaikana suosittu sähköpotkulauta vaan tavallinen, lihasvoimalla toimiva potkulauta. Itse suosin termiä potkulauta , koska termit potkupyörä ja polkupyörä menevät liian helposti sekaisin keskenään ja lisäksi potkupyörä voi tarkoittaa monia muitakin asioita kuin käyttämääni aikuisten potkupyörää, kuten lasten ilman polkimia tehtyä pyöränrunkoa tai vanhuksille ja invalideille tarkoitettua liikkumisen apuvälinettä.  Potkukelkka on taas täysin eri asia: kahdella ohuella metallikiskolla kulkeva kelkka, jonka istuinosaan mahtuu ostoskassi tai jopa toinen matkalainen. Joskus 80-luvulla lapsuudessani kun teitä ei oikein vielä hiekoitettu, tällaisella mentiin ja lujaa kilometri toisensa jälkeen talvella! Se muisteloista, eli takaisin potkulautaan:  Ostin monta vuotta sitten elämäni ens