Digiopettajan havaintoja

Ilta-Sanomien loistava artikkeli , jossa pähkinänkuoressa kerrotaan yleisimmistä turistihuijauksista toi mieleeni omia muistoja turistihuijauksista, joista päätän avautua tällä kertaa, jotta ehkä jonkin lukijan (tai itseni) lompakon kevenemisen todennäköisyyttä pienennetään.  Suomen olosuhteissa huijaukset ovat yleensä varsin lieviä. Joskus jokunen saattaa pyytää muutamaa euroa bussilippuun, lihapiirakkaan tai muuhun vastaavaan, mutta kaikki tietänevät tämän retoriikan, Alkon tuotteisiin ne todennäköisesti menevät, ellei laittomiin päihteisiin. Tosin joskus Alkon tuotteita vastaan voi ihminen saada myös vaikka yösijan kaveriltaan, jolloin pyyntö lienee ihan maltillinen. Esimerkiksi Pariisin mittakaavassa huijaukset ovat huomattavasti vaarallisempia ja organisoituneen huijausjengin järjestämiä. Tosin täytyy muistaa, että huijauksen alimmalla portaalla ovat usein haavoittuvassa asemassa olevat ihmiset, kuten marokkolaiset siirtotyöläiset. Miten sitten tavallinen kerjääminen? Pariisissa

Kunnon kaupunkisurvivalisti käy tietysti kaupunkilomalla Suomessa kohottaakseen paikallistuntemustaan ja ajotaitoaan sekä samalla tietysti nauttimassa liikunnallisista iloista eri puolilla Suomea.  Tällä kertaa samanhenkisen naisystäväni kanssa päätimme lähteä Suomen kaakkoisrannikolle, ihan vain siitä syystä, että emme ole koskaan ennen käyneet Kotka-Hamina-Loviisa-akselilla.  Näistä paikoista ehdottomaksi ykköskaupungiksi turistille valikoitui Kotka . Kotka on 50 000 asukkaan koollaan merkittävä Kymeenlaakson keskus. Todennäköisesti M erikeskus Vellamo kiinnostaa suurinta osaa ihmisistä: siellä on vaihtuvia näyttelyitä historiallisista aiheista. Kuva 1 . Merikeskus Vellamon sisäänkäynti.Taustalla historiallinen Majakkalaiva, myös avoinna vieraille. Pompeiji-näyttely olikin yksi vetonaula mikä meidät sinne houkutti. Lisäksi tietysti saimme nauttia merimuseon ja Kymenlaakson maakuntamuseon anneista. Lisälipulla pääsee tutustumaan majakkalaivaan ja jäänmurtaja Tarmoon , joita suosittel

 Tänään kävi pelottavalla tavalla toteen pahin painajaiseni: potkulautailulenkillä kännykkäni katosi kokonaan. Voitte kuvitella sen pelottavan tilanteen, kun kaupassa tongin reppuni perin pohjin ja totesin, ettei se ole siellä.  Kiirehdin mitä pikimmin kotiin, jossa tyhjensin repun viimeistä tavaraa myöten ja varmistuin asiasta. Salamana myös soitin puhelimeen: puhelin kyllä hälytti, mutta kukaan ei vastannut siihen. Seuraavaksi muistelin, missä olin viimeksi käyttänyt puhelinta: varmistin viimeiset Facebook-julkaisut kolmen kilometrin päässä olevalla puistonpenkillä, missä pidin lepotaukoa. Puhelimen oli pakko siis olla jossakin puiston penkin ja nykyisen sijaintini välillä, todennäköisimmin puiston penkillä.  Siispä pyörän selkään, ja kymmenen minuutin jälkeen näin puhelimeni penkillä, jossa joku ystävällinen ohikulkija oli jopa sijoittanut sen siististi penkin laitaan.  Tämä episodi kuitenkin jätti miettimään, mitä kaikkea riesaa kännykän katoamisesta on, ja miten siitä selviäisin.