Kännykän häviämiscase

 Tänään kävi pelottavalla tavalla toteen pahin painajaiseni: potkulautailulenkillä kännykkäni katosi kokonaan. Voitte kuvitella sen pelottavan tilanteen, kun kaupassa tongin reppuni perin pohjin ja totesin, ettei se ole siellä. 

Kiirehdin mitä pikimmin kotiin, jossa tyhjensin repun viimeistä tavaraa myöten ja varmistuin asiasta. Salamana myös soitin puhelimeen: puhelin kyllä hälytti, mutta kukaan ei vastannut siihen. Seuraavaksi muistelin, missä olin viimeksi käyttänyt puhelinta: varmistin viimeiset Facebook-julkaisut kolmen kilometrin päässä olevalla puistonpenkillä, missä pidin lepotaukoa. Puhelimen oli pakko siis olla jossakin puiston penkin ja nykyisen sijaintini välillä, todennäköisimmin puiston penkillä. 

Siispä pyörän selkään, ja kymmenen minuutin jälkeen näin puhelimeni penkillä, jossa joku ystävällinen ohikulkija oli jopa sijoittanut sen siististi penkin laitaan. 

Tämä episodi kuitenkin jätti miettimään, mitä kaikkea riesaa kännykän katoamisesta on, ja miten siitä selviäisin. Yhteydenpito läheisiin niin Whatsupin/Signalin kuin perinteisten puheluiden kautta on tietysti yksi tärkeimmistä: vaikka olen itse monesti painottanut tärkeiden puhelinnumeroiden säilyttämistä myös paperimuodossa, case paljasti, että minä olen tehnyt samoin kuten muutkin: enhän minä sellaista viitsi tehdä, sillä eihän minulle koskaan satu mitään. IT-ammattilainen ei jätä puhelintaan puistonpenkille. Osan saisin EHKÄ kiinni messengerillä tai sähköpostilla. 

Pankkiasioiden mutkistuminen oli toinen asia, joka kävi mielessäni. jokainen tilisiirto vaatii vahvistusta kännykästäni, samoin Mobilepay, Nordnetin sijoituspalvelu ja kauppojen bonuskortit, tärkeimpänä ehkä S-ryhmän bonusäppi jossa minulla on bonusrahaa satasen verran, vaativat kännykkää. 

Kustannukset olivat kolmas asia, joka tuli mieleeni. Uusi puhelin maksaisi halvimmillaankin parisataa euroa. 

Liittymän sulkeminen soittamalla operaattorin asiakaspalveluun, kunnes saan uuden puhelimen ja SIM-kortin kävi mielessäni. Puhelimen lukituskoodi kyllä pitää hakkerit poissa henkilökohtaisista tiedoistani, mutta silti asia ahdisti erinomaisesti. 

Tässä ehkä tärkeimmät. Nykyään suurin osa meistä säilyttää yhteystietonsa esim. Googlen pilvipalvelussa, joten puhelinnumerot tulevat automaattisesti esille myös uudelle, käyttöönotetulle puhelimelle. Myös pankkipalveluiden siirtäminen uudelle puhelimelle lienee pikkunäpräämisellä hoidettu juttu, vaikkakaan yksityiskohdat eivät ole muistissani. 

Suomessa kannattaa muistaa, että ilman puhelimen lukituskoodia ilkeät ohikulkijat eivät hyödy puhelimesta mitenkään. Parhaimmillaan tehdasasetusten palauttaminen puhelimeen saa aikaan sen, että puhelin voidaan SIM-korttia vaihtamalla siirtää uudelle omistajalle. Kuitenkin maalaisjärki ja -rehtiys pelaa meistä useimmilla. Puhelimeni ohi kulki varmasti useampi ohikulkija sinä aikana, kun se makasi penkillä, mutta kukaan heistä ei ottanut puhelinta mukaansa. Tieto siitä, että puhelimen katoaminen olisi minulle moninkertainen riesa verrattuna varkaan saamaan hyötyyn (käytetty puhelin=korkeintaan sata euroa) ilmeisesti toimi, joten suomalainen rehtiys on ainakin tässä tapauksessa yhä kunniassa pidetty arvo. 

Lisäksi tietenkään kukaan ei ehtinyt tonkia puhelimen ja kuoren välissä olevaa rahakätköä, jossa oli vajaa 100 euroa pikkuseteleinä. 

Loppu hyvin kaikki hyvin. Mutta tarinan opetus on, pitäisikö viimeinkin alkaa toimia kuten opettaa ja tehdä selvät suunnitelmat puhelimen katoamisen varalta, eikä vain luottaa siihen, ettei minulle tietenkään koskaan tapahdu mitään?