Turistimuisteloita

Ilta-Sanomien loistava artikkeli, jossa pähkinänkuoressa kerrotaan yleisimmistä turistihuijauksista toi mieleeni omia muistoja turistihuijauksista, joista päätän avautua tällä kertaa, jotta ehkä jonkin lukijan (tai itseni) lompakon kevenemisen todennäköisyyttä pienennetään. 

Suomen olosuhteissa huijaukset ovat yleensä varsin lieviä. Joskus jokunen saattaa pyytää muutamaa euroa bussilippuun, lihapiirakkaan tai muuhun vastaavaan, mutta kaikki tietänevät tämän retoriikan, Alkon tuotteisiin ne todennäköisesti menevät, ellei laittomiin päihteisiin. Tosin joskus Alkon tuotteita vastaan voi ihminen saada myös vaikka yösijan kaveriltaan, jolloin pyyntö lienee ihan maltillinen.

Esimerkiksi Pariisin mittakaavassa huijaukset ovat huomattavasti vaarallisempia ja organisoituneen huijausjengin järjestämiä. Tosin täytyy muistaa, että huijauksen alimmalla portaalla ovat usein haavoittuvassa asemassa olevat ihmiset, kuten marokkolaiset siirtotyöläiset.

Miten sitten tavallinen kerjääminen? Pariisissa ei ole vaikeaa löytää kadunkulmassa.kerjäävää ihmistä. Itse olen kuitenkin huomannut, että illan vaihtuessa yöksi tämä jengi lähtee jonnekin ja aivan eri tyypit tulevat makuupusseineen yöpymään näihin nurkkiin, aamulla taas järjestys vaihtuu. Ymmärrän kyllä ettei varmaan kerjäämisjengin työmuulinakaan toimiminen kellon ympäri ole herkkua, mutta nähtävästi monesti taustalla ei ole yksityinen ihminen, vaan laajempi organisaatio.

Toiseksi täytyy muistaa, että suuri osa rahankerääjistä liikkuu vähän "hämärän rajamailla". Maksatko viisi euroa hauskasta silmänkääntötempusta, vai huijattiinko sinulta viisi euroa? Kannattaa kuitenkin katsoa, ettei epämääräistä jengiä liiku ympärillä, monien lompakot ja kännykät ovat kadonneet "viattoman silmänkääntötempun" varjolla.  

Myös Wienin metroasemalla kaverini koki karulla tavalla ikävän yllätyksen. Hän piti lompakkoaan rennosti sortsien reisitaskussa, ja ilmeisesti ihmisten rynnätessä ulos metrosta hänen lompakkonsa hävisi mysteerisesti. Taskuvarkaiden kyvyt parhaimmillaan lähenevät taikuutta. Itse pidän lompakkoani aina vetoketjulla suljetun repun vetoketjulla suljetussa sisäosassa ja pidän reppua sylissäni aina väestöntungoksessa. Hyvä paikka on myös suljetun takin povitasku.

Monet hauskuutukset ovat mm. liikuntasuorituksia. Pystytkö roikkumaan esimerkiksi kuulalaakeroidulla tangolla riittävän pitkän ajan? Useimmat ajat ovat 100 ja 120 sekuntia. Olen nähnyt Youtubesta videoita, joissa ammattimainen Free Climber, siis nämä tyypit jotka vetävät leukoja pikkurillin varassa, pystyvät juuri ja juuri roikkumaan siinä 100 sekuntia, mutta 120 sekuntiin tuskin yltää kukaan maailmassa. Silti on makuasia, voidaanko tätäkään pitää huijauksena, vaikka hyvin todennäköisesti sinne menee 5-10 euroa kankkulan kaivoon.   

Muistan itse muutama vuosi sitten kävelleeni jossain Pariisin kuuluisilla puutarhakaduilla ja joka kadunkulmassa oli joitakin porukoita, jotka keräsivät rahaa kuurojen tai vammaisten koululle. Yhtä lappua näytettiinkin minulle: siihen täytyy kirjoittaa rahasumma, jonka lahjoittaa, sekä oma nimikirjoitus. Lappu oli tulostettu halvimmalla mahdollisella mustavalkoprintterillä ja siihen oli leimattu päälle jokin viralliselta näyttämä leima. Lapussa oli jo samalla käsialalla kirjoitettuja nimikirjoituksia hälventääkseen lahjoittajan ennakkoluuloja: "kai minä, jos niin moni muukin", mutta maalaisjärjellä ainakin itse ajattelin, että ei nää tyypit voi olla tosissaan. Tuollaisen lapun pystyy kuka tahansa tuhertamaan. Ei tullut kauppoja tällä kertaa. 

Yleensä ottaen minut on pelastanut kielitaidon puute. Ei siis siinä mielessä, ettenkö olisi englanninkielistä kirjallisuutta harrastanut jo 20 vuoden ajan ja osaan ranskan alkeetkin, mutta jos vain heittäydyn tyypiksi joka puhuu vain ja ainoastaan "aetoo savvoo", menettävät rahankerjääjät mielenkiintonsa. 

Jos joku tyyppi tulee tarjoamaan ilmaista kukkaa tai tikkaria lapsellesi tai rannekorua itsellesi, on kyseessä klassinen huijaus. Vaikka kuinka tarkasti yrittäisit selittää, että onko tämä nyt varmasti ilmainen kukka, jonkun tekosyyn varassa maksua kuitenkin kerjätään. Kukaan ei tule varmasti tarjoamaan ilmaisia kukkia missään Pariisin kadulla.

 Myös ystävälliseksi heittäytyvien ihmisten seuraa tulee karttaa. Muistan itse eksyneeni Moulin Rougen tienoilla olevalle rauhalliselle, mutta melko epäsiveälle kadulle, jossa oli erotiikkabaareja ja -kauppoja vieri vieressä. Vaikka oli rauhallinen torstaiaamupäivä, jopa kaksi miespuolista ja yksi naispuolinen "sutenööri" oli tarjoamassa ilmaista yksityisshow´ta kävellessäni katua alas. Loppupeleissä "ilmaisen esityksen" hinnaksi voi tulla jopa tuhansia euroja ja kivitalon kokoinen väkivaltaportsari pitää huolen siitä että jokainen penni maksetaan. Onneksi kohteliasta kieltäytymistä useimmiten uskotaan.

Sama pätee myös ilmaisia juomia tarjoavien ihmisten kohdalle. Kuten fyysikko Feynmann sanoi, "There is no free lunch". Yhtäkkiä juomien hinnaksi voi tulla jopa kymmeniä euroja kappaleelta. Tilannetta vaikeuttaa pariisilainen kahvilakulttuuri, joka on myös rehellisissä paikoissa erilainen kuin Suomessa. Suomessa menet tiskille, tilaat tuotteet, maksat ne, ja nautit kaikessa rauhassa tuotteet pöydässäsi. Ranskalainen tapa on, että menet pöytään odottamaan, että tarjoilija tulee luoksesi. Tuotteet nautittuasi tarjoilija tulee tuomaan laskun, joka joskus jopa maksetaan huomaamattomasti jättäen rahat tarjoilijan antaman laskun ohessa olevan kansion väliin, vaikka toki markkinat ovat pakottaneet useimmat kahvilat myös pankkikorttien ihmeelliseen maailmaan. Myös shekit, jotka Suomessa ovat painuneet unholaan jo 90-luvun alussa (ja joita esimerkiksi itse en ole koskaan käyttänyt), ovat Ranskassa kuulemani mukaan edelleen standardinomainen maksutapa. 

Jos hintalistaa ei pidetä esillä, kannattaa itsesuojeluvaisto herätä heti tarjoilijan kanssa puhuessasi. Kuitenkaan en tällä tekstillä halua suotta myöskään pelotella. Kivijalkakahvilat ja -ravintolat ovat tästä toimintakulttuurista huolimatta yleensä yhtä luotettavia kuin Suomessakin. 

Muutamia toimintaohjeita tiivistetysti: 

1. Oli mikä tahansa kulttuuri, asiaa auttaa aina huomattavasti se, että mukana on joku, joka tietää kulttuurin kommervenkit.

2. Jos tuntematon yrittää puhua sinulle, parhaassa tapauksessa hän yrittää pummata rahaa tai tupakkaa, pahimmassa tapauksessa sinulta voi lähteä lompakko tai kännykkä. 

3. Yleensä vahvan ja isokokoisen oloiset tyypit jätetään rauhaan. Asiaa auttaa myös se, että näytät köyhältä ja "tavikselta". Ei kultakoruja, tyylikkäitä rannekelloja tai takataskussa olevaa lompakkoa.

4. Yleensä ainakin itse pidän ulkomailla taskussa kahta lompakkoa varmuuden vuoksi. Toinen on aito ja toisessa on sisällä vain paperilappuja. Olen jo aikaisemmissa kirjoituksissani korostanut sitä, että käteisvarat kannattaa säilyttää useassa paikassa: lompakossa, kännykän kuoren ja kännykän välissä, päiväkirjan lisätaskussa sekä etenkin hotellin tallelokerossa. Jos luottokortti on välttämätön, kirjoita (pariinkin paikkaan) luottokortin sulkupalvelun numero. Luottokortin saa suljettua omalla henkilötunnuksellaan ja se toimii 24/7.

Tämä on myöskin syy, miksi omaa henkilötunnustaan tai edes sen osia (kuten syntymäaikaa) ei pidä vapaasti levitellä esimerkiksi sosiaalisessa mediassa. Lienee välttämätöntä, että läheisesi tietävät syntymäpäiväsi ja -vuotesi, mutta kenenkään ulkopuolisen ei tarvitse sitä tietää. Varo myös sosiaalisessa mediassa olevia "hassuja" tietovisoja joissa saat vappulempinimesi syntymäpäiväsi mukaan tai kilpaillaan siitä, missä kaupungeissa olet asunut tai mitkä ovat vanhempiesi toiset nimet.

Pahimmassa tapauksessa tällaisten tietojen kartoittaminen voi johtaa siihen, että huijari voi hankkia henkilökortin tai passin sinun tiedoillasi ja omalla kuvallaan suoraan poliisiasemalta. Suomessa, kun henkilöllisyyttäsi ei ole mahdollista todistaa muilla keinoin, esimerkiksi passi on kadonnut tai mennyt umpeen, virkailija kysyy sinulta asian varmistamiseksi henkilökohtaisia tietojasi, kuten itsesi tai lasten syntymäaikoja, sukulaistesi koko nimiä tai entisiä asuinpaikkojasi, joten pienellä kartoituksella on mahdollista, että huijari voi saada virkailijan vakuutettua henkilöllisyydestäsi. Kuitenkin tietääkseni tämä on erittäin harvinaista ainakin Suomessa, mutta teoriassa aina mahdollista. Ja toki väärien henkilöllisyyspapereiden hankkimisen yrittäminenkin on Suomessa vakava rikos, joten ihan heppoisin perustein ei moni uskalla siihen ryhtyä keskellä poliisiasemaa, jossa valvontakamerat paljastavat jokaisen liikkeesi.    

5. Liiku aina luotetussa seurassa, jos mahdollista. Myös mahdolliset alkoholiannokset nautit majapaikkasi läheisyydessä etkä seikkaile humalassa ympäri kaupunkia. Vaikka mitään laitonta ei sattuisikaan, kadotettua lompakkoa voit pitää uaeimmiten menetettynä casena ulkomailla. Vaikka rehellinen ihminen löytäisi lompakkosi jostain Lontoosta tai Pariisista, ihmisen etsiminen toiselta puolelta Eurooppaa lienee melko monimutkainen operaatio. 

6. Jos muuta keinoa ei ole suojata lompakkoa ja kännykkää, pidä niitä etutaskuissa. Näyttää urpolta, mutta sieltä niitä on likipitäen mahdotonta varastaa.