Terveellistä syötävää
Jokainen terveellinen suupala vie pois mielihalun haukata eläinrasvassa uppopaistettuja ranskalaisia. Siispä päätän tässä esitellä listan virkistävistä vihanneksista, joilla viime aikoina olen saanut vegetaristista puoltani herätettyä huomattavissa määrin. Kaikkihan sitä kyllästyy pelkkään perunaan ja porkkanaan ennen pitkää. Palsternakka on kuin porkkana, mutta väriltään vaalea. Makua voidaan kuvata pähkinäiseksi, eteerisiä öljyjä sisältäväksi ja raikkaaksi. Sopii syötäväksi niin raakana kuin keitettynä tai paistettunakin. Ehdoton viime aikojen suosikkini! Ainoa haittapuoli on suhteellisen kallis kilohinta esimerkiksi porkkanaan verrattuna (palsternakka maksaa ehkä 4-5 euroa kilolta), mutta porkkana on toki hyvä juures sekin. Kyssäkaali on mielenkiintoinen tuttavuus. Rakenne muistuttaa lanttua, mutta maku kaalia. Sopii lohkottavaksi esimerkiksi pataruokiin, vihannessosekeittoon tai muuhun vastaavaan, onpa joku innovatiivinen tyyppi tehnyt näistä "ranskalaisia perunoita"