Liikkuminen joukkoliikennevälineillä
Ajattelin kirjoittaa jostakin täysin ilmiselvästä ja tärkeästä aiheesta, joka kuitenkin jostain syystä on unohtunut blogistani toistaiseksi. Mikäs se sellainen kaupunkisurvivalisti on, joka ei osaa sujuvasti kulkea joukkoliikenteessä? En ole itse hankkinut näin 47-vuotiaaksi asti kerittyäni autoa, vaikka ajotaitoa onkin peräti paloautolla ajoon. Nykyään on kaikenlaisia digisovelluksia myös parkkipaikkajuttuihin, mutta niihin en ole tutustunut henkilökohtaisesti yhtään. Tästä syystä, vaikka haluaisikin kulkea polkupyörällä kaikkialle, kiire, flunssan jälkimainingit tai yksinkertaisesti liian pitkä matka pakottaa joskus ottamaan julkisen kulkuneuvon - joskus hyvinkin nopealla aikataululla. Sen sijaan ajattelin kertoa linja-auto- ja junaliikenteestä ja sen digitaaliavusteisista apuvälineistä. Junaliikenne VR on siirtynyt valtion organisaatioksi verrattaen nopeasti nykyiseen digitaaliseen aikakauteen. sillä VR Matkalla - sovellus, joka on käytännössä sama kuin vr.fi-nettiosoite, on osoit