Miten valmistaudut pitkään automatkaan?

Pitkän automatkan, sanotaan vaikka Helsingistä Ouluun, keventäminen on monesti mielessäni, vaikken autoihminen olekaan. Kätevintä on ottaa juna, jonka mukavuudet ovat verrattomia autokyytiin verrattuna: saat luettua ja pelattua kännykkäpelejä, nautiskeltua paritkin kahvit ravintolavaunussa ja välillä voi päätyä mukaviin juttutuokioihin kanssamatkustajien kanssa. Kenties jopa parit opiskelutehtävät onnistuvat siinä sivussa!

Joskus kuitenkin pitkä automatka on välttämätön. Miten tähän voi valmistautua, varsinkin jos olet itse ratissa? 

Tekninen puoli on tietysti asia erikseen: auto ja varusteet täytyy olla kunnossa. Erittäin hyvä blogikirjoitus asiasta on esimerkiksi osoitteessa 


Itse keskityn tässä kirjoituksessa enemmän ihmiseen psykologiseen ja ruumiinkuntoa koskeviin puoliin: 

1. Pitkän ajomatkan edellytyksen välttämättömyys on hyvät yöunet. Varmista siis ajoissa nukkumaanmeno kaikkine rutiineineen, jotka olet kokenut siihen hyväksi. Erityisesti alkoholin välttäminen edellisiltana on aina viisasta, sillä se heikentää yöunen laatua ja seuraavan aamun virkeyttä pieninäkin määrinä. Suurina annoksina on myös rattijuopumuksen vaara, varsinkin jos matka alkaa varhain aamulla. 0,5 promillen raja ylittyy jo sillä, että veressäsi on puolen litran oluttölkin määrä alkoholia. Lisäksi poliisien mittalaitteet jotka mittaavat uloshengitettyä ilmaa ovat epätarkkoja, ja terveyskeskuksessa käynti tarkemmissa mittauksissa pilaa takuuvarmasti matkasuunnitelmasi siinäkin tapauksessa, että lopullinen tuomio olisikin vapauttava.  

2. Henkinen tsemppi on tärkeää. Mieti, miksi olet tekemässä matkan? Odottaako matkan päässä unelmien naisystävä, tärkeä työtehtävä, tai jos tällaista ei oikeasti ole, voit pelata roolipeliä itsesi kanssa: ole vaikka salainen agentti pelastamassa maailmaa tai avaruusmatkailija matkalla rikkinäisellä avaruussukkulalla kuusta takaisin maapallolle. Moni aikuinen voi hymähtää tälle ajatukselle, mutta ainakin itseni kohdalla olen todennut nämä roolipelit erittäin tehokkaiksi kiinnostuksen ylläpitäjäksi.  

3. Aamiainen on myös tärkeä. Puuro, leipä, kahvi ja jugurtti tarjoavat täydellisen aloituksen normaaliin aamuun, kun poljen pyörän selässä 7-8 kilometriä työpaikalle. Silti jo yleensä kello 10:30 syöksyn ruokalaan lounastarjoilua varten. Rankalla aamupolkemisella voi olla osuutta asiaan. 

Automatkalle itse olen kuitenkin havainnut kaikkein parhaaksi kananmunien, pekonin ja appelsiinimehun yhdistelmän, kenties höystettynä muhkealla sämpylällä, jonka välissä on runsaasti salaattia- eräänlainen englantilainen aamiainen siis. Terveyden puolesta tätä ei voi suositella arkiaamiaiseksi, mutta tämä pitää kokemuksieni mukaan parhaiten nälkää, mikä on tärkeä asia, jos ei ole aikaa ja halua pysähtyä jokaisella huoltoasemalla.  

Pidä silti aamiaismäärä maltillisena, ähkyssä on epämukava ajaa. Lisäksi joitakin rasvainen aamupala saattaa väsyttää, kannattaa siis etukäteen testata mikä on itselle sopiva menu! 

4. Väkevä, maukas kahvi on kahvia nauttiville virkeänä pysymisen edellytys. Jotkut pitävät tämän nauttimisesta jo aamiaispöydässä, toiset haluavat termosmukin autokyytiin mukaan. Itse pidän mahdollisuuksien mukaan jälkimmäisestä. Ensimmäinen puolituntinen taittuu mukavasti nautiskellessa pieniä siemauksia kahvista. Väkevää tämän tulee olla, koska jatkuva vessassa ramppaaminen haittaa matkantekoa. Myös tämän takia aamupalan määrä on hyvä pitää maltillisena. 

5. Aivan mahtava valttikortti on pitää punttisalilla jalkapäivä edellisenä päivänä. Älä treenaa överisti, koska se voi haitata yöunia, mutta muutaman reippaan jalkaprässisarjan jälkeen on suorastaan ilo istua seuraavana aamuna kuskin paikalla vaikka pari-kolme tuntia putkeen.

6. Entäpä viihdepuoli? Mitä mukavampi juttukaveri, jonka kanssa voi rupatella niin filosofisia kuin arkisia, sitä parempi, mutta aina sellaista ei matkalle ole tarjolla. Jotkut pitävät äänikirjoista, uutislähetyksistä ja musiikista, toiset rupattelevat kavereiden kanssa niitä näitä Hands Free-laitteilla tietysti. Itse koen olevani niin huono autolla ajaja, etten halua minkään tällaisen kiinnittävän huomiotani, mutta tämä on toki tapauskohtaista.

7. Pitkällä automatkalla viihtyvyys loppuu aina ennemmin tai myöhemmin, tähän täytyy vain sopeutua. Tällöin muutamat energiajuomat voivat auttaa, mutta juo niitä maltillisesti- kofeiiniöveri ei auta matkan taittumista. Itse olen aina saanut paljon virikettä myös pyörittelemällä ajokilometrejä, työmatkojen tapauksessa ansaittuja kilometrikorvauksia päässäni, tyyliin: "arviolta 15 minuutin kuluttua olen ansainnut taas kympin". Joskus olen laskeskellut valotolppia ja aloittanut tietyn määrän jälkeen, esimerkiksi 20 valotolpan jälkeen uudestaan ja laskeskellut huvin vuoksi etäisyyksiä, paljon on taas taittunut matkaa. 

Kaikki tällainen sijaistoiminto pitää mielen valppaana jopa kuuden-kahdeksan tunnin jälkeen, jolloin ajon alkujännitys on jo auttamatta karissut pois. Joskus olen jopa höpötellyt itsekseni joutavista aiheista kuten "kerro ääneen kaikki, mitä tiedät Ruotsista" tai "kerro missä maissa olet matkaillut ja mitä matkoilla on tapahtunut". Tokihan ulkopuolinen voisi kummastella outoja tapojani, mutta ainakin itselläni ne ovat olleet loistavia ajantappokeinoja. 

8. Taukoja kannattaa pitää kun siltä tuntuu, toki nuorempana kaveriporukalla ajoimme Lappiin 15 tuntia putkeen pysähtymättä muuta kuin tankilla huoltoasemalla, mutta vanhemmiten yleensä tällaisen sietokyky heikkenee. Oikaise jäseniäsi pihamaalla, hengittele syvään sisään ja ulos, tee mitä vain mikä tuntuu mukavalta. Harkitse ennen kuin istut huoltoasemalle kahville. Joskus tämä voi olla fiksu veto, joskus se uuvuttaa vain entistä pahemmin koska koko matka-aika on muutenkin istumista. Voit myös yhdistää kahvi- ja lenkkitaon tai tehdä kummatkin peräjälkeen. 

Myös kahvileipäosastoaan kannattaa tarkata huoltoasemilla. Varsinkin jos ravitsemustilanteesi on kehnonlainen, ei yleensä kannata nauttia sokeripitoisia leivoksia tai makeisia. Ne nostavat hetkeksi verensokeriasi ja tunnet itsesi virkeäksi, mutta jo puolen tunnin kuluttua voi väsymys iskeä takaisin kahta kauheammin. Siksi kannattaa suosia sämpylöitä, salaattia tai voileipiä. Budjettimatkailija voi harkita myös omia eväitä matkalla, vaikka onhan huoltamolla pysähtyminen aina toki omanlaisensa elämys, josta voi kokea rahanarvoista iloa ja virkistystä. 

9. En tykkää pitää silmälaseja päässä, koska arkielämässäni en niitä tarvitse. Jos kuitenkaan näkösi ei ole priimakunnossa, autolla ajaessa silmälasien käyttö lepuuttaa silmiä ihmeesti, ei tarvitse siristellä ja pinnistellä niin paljon. 

10. Palkinto kotiin päästessä on ehdoton motiivi! Varaa itsellesi se katsomaton elokuva tai lukematon kirja tai sarjakuva tai kirjoitelma mitä olet himoinnut pitkään, laita pöydälle lempiliikkeesi lahjakortti tai mikä tahansa sinua kiinnostava palkinto odottaen paluutasi (alkoholijuomat eivät ole hyvä vaihtoehto, koska sen nauttimisesta palkinnoksi voi tulla riskialtis tapa). Voit pyytää myös puolisoasi, naisystävääsi tai jotakuta läheistäsi järjestämään sinulle jonkinlaisen yllätyksen odottamaan paluutasi.

11. Kaikki nämä ohjeet ovat vain suuntaa antavia ja ihmisten välillä on suuria eroja. Yksi oleellisimmista asioista liittyy fyysiseen kuntoon: kaksikymppinen tiukassa kunnossa oleva urheilijanuorukainen voi pystyä vetämään ongelmitta 10 tunnin ajomatkan kolmen viinerin ja kahvin voimin, vaikka edellisiltana olisivat kosteat remujuhlat jatkuneet aamuyöhön saakka (tosin veren alkoholipitoisuuteen fyysinen kunto ei vaikuta, joten tämän välttäminen on erittäin tärkeää),  mutta kaltaiseni viittäkymppiä lähestyvä setämies saa olla jo huomattavan paljon varovaisempi. 

On oleellista huomioida oma kuntonsa ja suunnitella matka sen mukaan, erityisen tärkeää se on, mikäli sinulla on diabetes tai joku muu olotilaasi vaikuttava sairaus. 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kotka lomailukaupunkina

Kuopion keikka

Kaupunkisurvivalistin kevytvarustukset